MATTI

-
(päivitetty 7.6.2017)

Pähkinänkuoren sisältö:
- Syntymäaika/paikka: 15.10.1980, Tampere
- Asuinpaikka: Lempäälä, Hakkari
- Koulutus: Paperiprosessin hoitaja, Dokumenttilinja (Voionmaan opisto 2011-12)
- Ammatti (nyt): Mainosmesta.fi (IT-työt, osa-aikainen)
- Pituus: 195cm
- Paino: 108kg

Aloitin maallisen taivallukseni lokakuun 15. päivänä 1980 Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Vanhemmat siskoni olivat astuneet maailmaan jo vuosia aiemmin Ruotsin puolella, ja näin ollen roolini oli jäädä kuopukseksi akkavallan alaisuuteen. Isäni on kotoisin Kuopiosta ja äitini Imatralta. Perheemme asusteli alkuaikoina Ruotsissa työtilanteen vuoksi, mutta itse en ehtinyt nauttia länsinaapurin ilmapiiristä koska muutimme töiden perässä Suomeen pysyvästi.

Tutustumassa huushollin imuritekniikkaan sinapit housuissa:


Nuoruusaika viipotti menemään vilkkaana, ja onnekseni asetuimme asumaan rintamamiestaloon, sillä oma piha oli tuki ja turva silloin kun joku paikka meni hajalle - yleensä siis ulkoleikkien seurauksina. Pihapelien kautta alkoi myös tulemaan isompi kiinnostus urheilua kohtaan, ja pian sitä oltiinkin ulkojäillä tai kesäisin tennis/futiskentällä. Joskus poikaa lähdettiin hakemaan kotoa käsin kun ei herraa näkynyt eikä kuulunut ruoka-aikana.

Nom-nom-hetki isännän sylissä:



Voin rehellisesti sanoa, että urheilemisen määrä oli nuorempana järjetön. Ehkä paras esimerkki tästä oli eräs ilta, kun tahkosimme parhaan kaverini, Mikko Myyryläisen kanssa tennistä tuuheat kuutisen tuntia. Silloin alustana toimi kova betoni, mutta nykyäänhän kentälle on asennettu muovialusta. Eihän nuorissa ja vetreissä kintuissa betoni tunnu miltään! Talvisin tenniskenttä muuttui sitten ulkojääkaukaloksi, ja sielläkin on lätkää hakattu vielä siihen aikaan kun vaksi läväytti valot pois päältä - kuunvalossa. Ja seuraavana päivänä heti uudelleen!

Olen asunut koko ikäni Lempäälässä, ja koskaan ei ole ollut suurempaa syytä täältä lähteä pois - lukuunottamatta aikoja jolloin lentopalloilin ammattilaisena ulkomailla. Lempäälä on ollut erinomaisen hyvä paikka kasvaa ja elää: päiväkodit/koulut ovat todella lähellä ja urheilukeskus löytyy miltei kivenheiton päästä. Kotitalomme sijaitsee Lempäälän Hakkarissa, joka on noin viiden kilometrin päässä Lempäälän keskustasta Tampereen suuntaan.

Väsynyt juhlija:


Koulutie alkoi Moision ala-asteella, ja hetihän sitä sitten liityttiin lentopallokerhoon, ja Lempäälän Kisan jalkapallojoukkueeseen. Kasvatus koulussa tuolloin oli aivan eri luokkaa kuin mitä se tänä päivänä on: välillä tukistettiin ja jaettiin luunappeja villiintyneille oppilaille (tähän ryhmään myös minä kuuluin) ja läksytykset olivat sellaisia jotka kyllä muistettiin. Valitettavasti koulumaailma on nykyään mennyt aika hurjaksi, kun jo pelkästä opettajan sanallisesta ärähdyksestä meinataan kyseinen henkilö viedä käräjille. Luojan kiitos että on vielä olemassa niitä järkeviäkin vanhempia, jotka näyttävät lapsilleen oikealla tavalla sen kaapin paikan, kun kodin nokkimisjärjestys valitaan. Itse en hyväksy missään muodossa henkistä/fyysistä väkivaltaa kasvattamisen muodossa, mutta kyllä ne ärähdykset ovat varmasti oikealla hetkellä paikallaan ja oikeutettuja. Koulu ei ole paikka minne oma lapsi viedään hoidettavaksi, vaan kokonaisuus, missä juniorit alkavat ymmärtämään vastuun tarkoitusta ja oikeanlaista kuria ja järjestystä.

Koulumenestykseni ei ole koskaan ollut mitään huippuluokkaa, ja olen aina ollut ns. toiminnan mies enkä mikään nero. Matikkapää on aina ollut kutosen luokkaa, mutta sitten taas esim. englanninkokeisiin en lukenut kunnolla kertaakaan ja niistä sain usein ysiä tai kymppiä. Myös aineenkirjoitus oli todella mielenkiintoista liikunnasta puhumattakaan. Voi luoja niitä kertoja kun liiksantunnilla sattui olemaan jalka- tai lentopalloa:) Silloin sitä luunappia ja tukistusta tarvittiin kun porukka jäi pelaamaan pelejä vaikka seuraava oppitunti oli jo alkamassa.

Ylä-asteella alkoivat sitten mielessä kummittelemaan, että olisiko meikäläisestä ainesta kunnon urheilijaksi - tosin silloin lajivalinta ei ollut vielä kristallinkirkkaana aivosopukoissa. Se ratkaiseva lentis-askel tapahtui valitessani ylä-asteen jälkeen opiskelupaikaksi Pirkanmaan ammattioppilaitoksen (nykyinen Pirko) Koivistonkylässä, ja linjaksi paperiteollisuuden. Jalkapallo ja jääkiekko olivat jääneet jo taakse - jäkiksen suhteen valintaa helpotti hinta, sekä ehkä sekin etten halunnut aloittaa ns. valtavirtalajia vaan jotain pienempää. Jalkapallo oli todellinen haastaja valintakysymyksessä, ja sitä mietinkin tosissaan aika pitkään. Olin kuitenkin käynyt katsomassa enemmän lentispelejä Pyynikillä, joten ehkä se oli se ratkaiseva niitti. Myös molemmat siskoni ovat pelanneet lentopalloa ja sekin luultavasti vaikutti ratkaisevasti lajivalintaani.

Eräänä ammattikoulun oppipäivänä luokkamme oveen koputti muuan Juha "Julle" Hämäläinen, ja kysyi kiinnostustani lähteä nuorten maajoukkueen harjoittelurinkiin Varalan Urheiluopistoon. Vastausta ei pitkään tarvinnut miettiä, ja kohta olinkin maan nuorten huippujen kanssa harjoittelemassa lajin saloja.

Toinen tärkeä henkilö lentopallo-urani kehittymisessä on ollut Juhani "Jussi" Vesanen (1955-2017) Taas erään kerran Lempäälässä järjestettävillä Kuokkalankosken markkinoilla oli tarjolla laadukasta beach-volleytä, ja silloinen parini oli Jussi. Pelattiin ja voitettiin, ja Jussi vakuuttui otteistani sen verran että otti meikäläisen suojelussiipiensä alle ja auttoi minua pääsemään mukaan Isku-Volleyn kuvioihin. Silloin olin jo kovaa vauhtia kasvamassa ulos Lempäälän Jyryn toiminnasta, koska siellä en enää yksinkertaisesti pystynyt kehittymään paremmaksi. Kuitenkin ilman Jyryn kiitollista panosta, urani olisi jäänyt säälittävän lyhyeksi.

Ammattikoulun aika oli mielenkiintoista, kiireistä ja joskus väsyttävää. Normipäivään kuuluivat yleensä aamureenit, opinnot ja miltei joka päivä iltareenit jo tuolloin Isku-Volleyn reeniringissä. Jussi kuskasi meitä nuoria urhoollisesti harjoituksiin ajokorttiimme asti, ja mukana menossa kulki myös Jussin poika Anssi, josta sittemmin tuli yksi suomen parhaista keskitorjujista. Anssi opiskeli tuolloin myös amitsussa, metallilinjalla. Meistä tuli erinomaiset ystävät, ja lempääläinen parivaljakko Isku-Volleyssä.

Astuessani Iskun rinkiin steppasin sitä kautta myös uuteen maailmaan: enää meno ei ollut poikamaista vaan nyt junnuista alettiin toden teolla koulimaan miehiä, ja vastuuta jaettiin niinkuin sitä pitääkin jakaa: selkä suorana. Oli suorastaan satumaista päästä legendaariseen joukkueeseen kun vasta vähän aika sitten olin katsomossa ihailemassa pelureiden otteita. Ikimuistettavia matseja olivat mm. KuPs-Volleyn ja Iskun väliset play-off-ottelut, ja varsinkin taistelupari Pralea vs Pork saivat kämmenet hikoilemaan.

Kun tulin Iskuun, oli joukkueessa vielä vanhoja pelaajia. Jullen projektina oli kuitenkin nuorennusleikkaus, ja hyvin pian kävi selväksi että uusi joukkue kootaan nuorista pelaajista - siihen kuuluin myös minä ja Anssi.

Ennen Iskun aikoja reenasin ja pelasin Varalassa nuorten maajoukkueen mukana, ja jossakin kohtaa pääsin myös viralliseen joukkueeseen. Jullen lisäksi Varalassa valmensi Aarni Alanen, joka valoi uskoa raakileisiin ja oli erinomainen valkku lyhyestä varrestaan huolimatta. Nuorten mj:n mukana alkoivat myös matkustamiset, ja silloin en ollutkaan lentokoneella vielä lentänyt. Olihan ne ensi kerrat pirun hienoja, mutta aika nopeasti lentämiseen tottuu ja nykyään se onkin vain matkustustapa muiden joukossa. Nuorten mj antoi paljon arvokasta kokemusta maajoukkueen toiminnoista, ja kyllähän se takaraivossa jyskytti että jos nuorissa pääsee maajoukkueeseen, niin miksei miehissäkin...

Iskun tuore, uusi tiimi kärsi nuorennusleikkauksen seuraamukset: ensimmäisenä vuonna tiputtiin sarjasta, mutta ns. villin kortin avulla sarjapaikka säilyi. Toisena vuonna tiputtiin melkein, mutta tällä kertaa sarjapaikka pelastettiin voittamalla karsinnat. Joku voisi jo luovuttaa tässä vaiheessa, mutta me emme niin tehneet. Jo joukkuetta rakennettaessa tehtiin selväksi että alku voi olla tuskien taivalta, ja kukaan ei voi odottaa nuorelta porukalta ihmetekoja: asiat on opeteltava kantapään kautta ja kukaan ei menestystä tarjottimella tarjoa - se pitää hiellä ja työllä ansaita.

Kolmantena vuonna alkoivat asiat loksahtelemaan paikoilleen, ja jatkuvasti häviämään tottunut lehmälauma alkoi ymmärtämään voittamisen mentaliteettia. Itse voin kertoa, että kun olimme kehittyneet tarpeeksi hyviksi, kenenkään ei tarvinnut enää tulla jankkaamaan Me halutaan voittaa-mantraa ennen peliä - jatkuva häviäminen oli nyt kääntynyt intohimoiseksi voitonnäläksi ja se näkyi myös tuloksissa: emme välittäneet pätkääkään muista vaan paahdoimme täysillä eteenpäin ja kaiken kukkuraksi tiputimme KuPs-Volleyn puolivälierissä 2001.

Tuuletus ja läpyä libero Kangasniemen kanssa Iskun paidassa:


Seuraavana vuonna oli aika avata menestyksen hanat: hallitsimme runkosarjaa, voitimme Suomen-Cupin, menimme bussilla ojaan (2) (3) sekä nautimme suomen mestaruudesta. Näin ollen tuskien taival oli vaihtunut menestymisen iloksi, ja Isku-Volleyn tähti loisti jälleen kirkkaana lentopallotaivaalla. Kultavuoden jälkeen jatkoimme hyviä otteita, vaikka päänahkamme olikin erittäin himottua tavaraa ja muut joukkueet opettelivat pelitapaamme silmät kiiluen. Voitimme Suomen-Cupin toistamiseen mutta liigafinaaleissa kultakamppailussa tiellemme kampesi Perungan Pojat, joka katkaisi väylän mestaruuteen. Vaikka hopea onkin hävitty mitali, maailma ei kaatunut siihen - olimmehan miltei tippuneet liigasta muutama vuosi sitten...

Menestymisen mukana tulee aina myös negatiivisia asioita, ja täällä meillä se on yksinkertaisesti kateus. Suomi on tunnettu siitä, että täällä nautitaan enemmän toisen epäonnistumisesta kuin onnistumisesta. En halua yleistää, vaan kertoa ihan omin kokemuksin kuinka ihmiset täällä ajattelevat menestymisestä. En olisi koskaan ajatellut, että vieraat henkilöt alkaisivat huutelemaan Onko kusi noussut hattuun?-kommentteja ihan ilman mitään syytä - ja jotkut ovat rekisteröineet hymyilyni kusipäiseksi virnuiluksi. Tiedostin kuitenkin nämä asiat entuudestaan, ja vanhemmat mentorini kertoivat myös näistä asioista - elävä tilanne on kuitenkin aina perin kummallinen kun se eteen tulee. En ole mielestäni tehnyt mitään väärää.

Olen lähes kokonaan saanut elää elämääni rauhassa ja omilla ehdoillani, eikä minua ole koskaan ahdisteltu menestyksen vuoksi. Tiedän tapauksen, jossa erästä suomalaista lentopalloilijaa vaani kyttääjä, joka soitteli häiriöpuheluja vähän väliä. Tämä silloin ulkomailla pelannut henkilö sai homman ojennukseen uhkaamalla poliisilla. Aika harvoin ei suomessa kukaan mene noin pitkälle.

Iskun menestyksen kautta tuli kutsu myös miesten maajoukkueen mukaan. Hoivalan Timo toimi silloin päävalmentajana, ja tykkäsin paljon Hoiviksen tavasta valmentaa: asioihin paneuduttiin rauhallisesti ja äänenpaino ei koskaan ylittänyt karjumisen rajaa - pikemminkin tyyli oli positiivisen kannustava. Oli hieno olla osa joukkuetta jossa vilisi suomalaisia tähtiä: Jussi Heino, Tuomas Sammelvuo, Sami Juvonen, Olli Aakula ym...

A-maajoukkueen aikana opin todella paljon uusia asioita, ja kehittyminen oli myös taattu sitä kautta. Leiritykset täydensivät mahtavasti nuoren lentopalloilijan elämää, ja siellä ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin reenata, syödä ja levätä. Pian myös selvisi, ettei mj-kokemukseni tulisi jäämään tähän: tiimissä tapahtui Iskun nuorennusleikkauksen tapaisia, luonnollisia asioita, ja pian meikäläisen olikin aika pukea paita numero 14 päälle ja hypätä askiin.

Maajoukkue mallia 2003:



Maajoukkuepelit antoivat hienosti osviittaa siitä, mitä kansainvälinen kovuus tulee olemaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on italialainen (ent. Belgia) huippupelaaja Wout Wijsmans, joka eräässä turnauksessa liiteli torjuntani päällä murjoessaan mikasan liberomme, Tapio Kangasniemen syliin. Tase puolusti pallon ilmiömäisesti peliin, mutta Woutin lyöntikorkeuden maksimaalisuus jätti suukopan auki vähäksi aikaa. Tässä tilanteessa tajusin, että töitä ponnistusvoiman eteen on tehtävä vielä rajusti enemmän.

Olen erittäin kiitollinen Lentopalloliitolle kaikesta effortista kehittymiseni eteen, ilman sitä panosta en olisi varmaankaan päässyt ulkomaille pelaamaan. Tulevaisuuden pelaajien kannattaa ehdottomasti ottaa tähtäimeksi maajoukkue, koska vain niillä näytöillä on mahdollista narskuttaa ulkomaan rautaisia portteja pelisopimuksien suhteen.

Vaikka maajoukkueessa ei tullutkaan mitään supermenestystä, kaadettiin me silloin tällöin isojakin maita, ja sekös hyvältä tuntui! Toki mukaan mahtui erittäin synkkiäkin hetkiä, mutta ammattilaisuuteen kuuluvat äärimmäisen masentavatkin momentit - se vaan pitää nieleskellä.

Hoivalan aikana tein sitten sen ensimmäisen ammattilaissopimuksen siperialaisjoukkue Fakelin kanssa, ja tätä kautta meikästä tuli suomen ensimmäinen mieslentopalloilija Venäjän pääsarjassa, superliigassa. Senhän nyt tietää mitä tuollaisesta sopparista syntyy: puhelin kävi kuumana kuin hellankoukku ja pian media olikin kimpussa kuin Matlock. Eihän siinä mitään, kyllä minä ymmärrän. Itse asiassa tässä vaiheessa olikin järkevä tehdä omat kotisivut, eli kanava jota ihmiset voisivat seurailla ilman että jokaisen tarvitsee erikseen kysellä kuulumisia peliurani varrelta. Sivut onnistuivatkin erinomaisesti, ja sitä kautta Olis kiva tietää miten sulla menee-kommentit jäivät unholaan. Näidenkin sivujen tarkoitus on juuri tämä, vaikka peliura alkaa olemaankin jo ehtoon puolella.

Fakelissa meno oli hienoa ja kovaa. Oli mahtava päästä taistelemaan järkyttävän kovaa torjuntaa vastaan tietäen että jossakin vaiheessa tuon muurin kyllä murran... Pelitapamme passarin kanssa oli samanlaista mitä se oli tähänkin asti ollut mm. Juvosen ja Eskon kanssa: nopea laitatempo. On ihan turha edes lähteä yrittämään mitään muuta venäläistä torjuntaa vastaan, sillä sitten voitkin alkaa kaivelemaan varpaitasi parketin uumenista. Onnistuin mielestäni erittäin hyvin venäjällä, kunhan ensin hommaan tottui - varsinkin oikean kovuuden kaivaminen oli työn ja tuskan takana. Mutta sen löydyttyä alkoi pallo kuolemaan siihen malliin että oksat pois.

Valmentajana Soihdussa toimi Vladimir Kondra, olympiavoittaja vuodelta 1980. Vladimir oli suurin syy miksi halusin lähteä itänaapuriin, ei raha. Olimme kerran Isku-Volleyn kanssa leireilemässä Kuortaneen urheiluopistolla, jossa pelasimme Fakelia (pelasi tuolloin venäjän toiseksi korkeinta sarjaa) vastaan muutamia harjoituspelejä. Kondra oli tuolloinkin Fakelin päävalmentajana, ja hänen kiinnostuksena heräsi siellä meikäläistä kohtaan. Lopullinen niitti sopimuksen syntymiselle oli Kuopion EM-karsintaturnaus vuonna 2004. Pelasin silloin parhaat mj-pelini, ja varsinkin puolustuspelaamisen suhteen olin aivan liekeissä. Turneen jälkeen, venäjä-linkki Niko Ostrovskij sanoi että Kondra haluaa sut joukkueeseen, ja se oli sillä selvä! Lue lisää venäjän seikkailustani Venäjälle ensimmäisenä-osiosta.

Fakelin kauden jälkeen alkoi uusi aikakausi maajoukkueessa: Timo Hoivala väistyi päävalmentajan tehtävistä pitkän uran jälkeen, ja saappaisiin astui tulisieluinen italiaano Mauro Berruto. Tiesimme mitä tuleman pitää, sillä muutamat pelaajat tunsivat Mauron jo entuudestaan. Minun kohdallani asia kääntyi päälaelleen, koska en pitänyt Mauron valmennusfilosofiasta ja näin ollen otteeni maajoukkueesta alkoi lipsua. Tämä on niitä urheilemisen varjopuolia: joskus vaan ei ihmisten kemiat toimi yhteen vaikka olisi kuinka huipulla, ja sillehän ei sitten mitään mahda. Leirien jälkeen jäin valintojen ulkopuolelle ja näin ollen olin ulkona maajoukkueesta. Selvennyksenä kerron, että tässä asiassa ei ollut mitään henkilökohtaista - se oli vain puhdasta urheilua, ja huipputuloksella on loppujen lopuksi vain merkitystä! Huipputuloksen joukkue sitten Mauron johdolla tekikin, ja olen siitä erittäin ylpeä:)

Otin tippumisen ihan rauhallisesti, vaikka monet sen vuoksi kimpussa olivatkin. Itse asiassa, tämä episodi tuli ihan hyvään paikkaan, sillä nyt oli hyvää aikaa ladata akkuja ja katsoa kohti uusia mahdollisuuksia. Hoivalan aikaan juoksemista oli ollut ihan tarpeeksi ja vaihtelu teki erittäin hyvää.

Eipä mennyt kovinkaan kauaa, kun puhelimen toisessa päässä jutusteli muuan Huttusen Nisse joka kyseli kiinnostustani lähteä Saksaan pelailemaan bundesliigaa, maan pääsarjaa. Pöydällä oli muitakin tarjouksia, mutta Nissen ehdottama SCC Berlin maistui kaikista mukavimmalta. Useiden faksien, e-mailien ja puhelujen jälkeen homma oli selvä: Mato suuntaa Berliiniin!

Oli hienoa saapua Saksan pääkaupunkiin karun siperia-keissin jälkeen. Oli nopea netti, englanninkieliset tv-kanavat ja oma auto jolla oli kiva käydä tsekkailemassa paikkoja. Liikenne saksassa on hyvässä järjestyksessä, mutta tutkia vähän liikaa:) Aika usein joukkueenjohtaja tuli sakkolappujen kanssa reeneihin huutaen: Herr Ollikainen, polizeipresident! Joskus kun tutkailtiin Huttusen kanssa tarkemmin poliisipapereita, kävi ilmi että jotkin keissit olivat kovaa vauhtia menossa ulosottoon. Sen jälkeen kun Nisse oli noussut takaisin tuolilleen repeilyepisodin jälkeen, alkoi soittozumba poliisiviranomaisille. Hyvin manageri homman hoiti, ja pian juttu oli maksamista vaille selvä.

Berliinin paidassa tuli pokattua ronssiset mitalit, ja halu voittamiseen olikin suuri, sillä en tahtonut palata kotiin tyhjin käsin. Muutama peliraportti Saksan kaudelta löytyy täältä.

Berliinin jälkeen alkoi kuppi olemaan lentopalloa täynnä, ja oli aika irtaantua siitä vähäksi aikaa täydellisesti. Monet vuodet oli mennyt joko Iskun, maajoukkueen tai muiden seurojen kiireiden kanssa, ja en yksinkertaisesti enää jaksanut juosta. En nauttinut lentopallosta enää vanhalla tavalla ja se oli muuttunut mauttomaksi puurtamiseksi. Joka voisi kuvitella, että Fakelin keissi oli liikaa, mutta sitä on turha syyttää. Kokonaisuus oli tullut tiensä päähän ja sille oli laitettava stoppi.

Eka vapaavuosi meni uskomattoman nopeasti: pääsi tekemään niitä asioita joita on suunnitellut tekevänsä sitten kun on aikaa. Töihin pääsin Sääksjärven yhtenäiskouluun alaluokkalaisten avustajaksi, ja se oli hienoa aikaa. Olin koululla töissä neljä lukuvuotta ja niiden vuosien aikana sain lentis-akut ladattua täydellisesti. Missään vaiheessa en ollut lopettamassa lentopalloa lopullisesti, vaan halusin pitää välivuoden.

2009 palasin Suomen liigaan Valkeakosken Isku-Veikkojen paitaan, ja silloin oli kilojakin tullut lisää. Myönnän, että kaikenlaista sontaa oli tuolloin laitettu aukosta sisään, ja nyt halusinkin aloittaa työn jolla läskejä saisin sulatettua. Onhan sillä ikääntymiselläkin oma roolinsa, ja vanhempana onkin vaikeampaa karistella ylimääräisiä pois. Isku-Veikoissa kausi oli huono, sillä tipuimme liigasta ja talousvaikeuksien vuoksi seuran taru loppui valitettavasti siihen.

Veikkojen jälkeen oli aika palata takaisin tuttuun seuraan, ja liityinkin muutamaksi kaudeksi Isku-Volleyn rosteriin. Kaudella 2010-11 saimme liigapronssia ja 2011-12 voitimme Suomen-Cupin mutta liigassa sijoituksemme oli neljäs. Iskussa aloin olemaan taas kohtuu hyvässä kunnossa, vaikka iän mukana tulevia vaivoja alkoi olemaankin. Oikea polveni leikattiin kauden 10-11 jälkeen ja se on ollut hyvässä kunnossa sen jälkeen:) Alla polvivammani diagnoosi, leikkausseloste sekä jälkihoito-ohje:

***

4.5.2011

a: tpind: Oikean polven polvilumpion rustovaurio. Quadricepsjänteen insertion, sisäinen luunmuodostus. tp: NGF25 chondroplastia patellae, resectio plica patellae medialis, amotio nodus ossificans insertio quadriceps.

Verityhjiö valmiina, polvi anestesiassa täysin stabiili. Skooppi niveleen lateraalisesti. Patellan nivelrustolla magneettikuvaa vastaten iso rustokieleke ja rusto sen ympäriltä puikkoontunut. Irtoava rustokieleke poistetaan purijalla ja koko alue käsitellään vaporisaattorin Paragon T2-kärjellä. Keskellä aluetta rustovaurio menee lähelle subchondraalista luuta. Mediaalisesti on paksu patellaplica joka revennyt kapselin läheltä ja tämä resekoidaan. Ristisiteet ehjät. Mediaalisesti ja lateraalisesti nivelpinnat ja meniscit ehjät. Lateraalisesti tibian rustolla ap-suunnan halkeama meniscin reunaa seuraten ja siitä mediaalisesti rusto on koukulla kokeillen myötäävä. Tyhjennetään polvi huuhtelunesteestä, injisoidaan Viscoseal ja jälkipuudutus. Aukaistaan iho noin 3cm:n matkalta patellan yläreunasta. Quadriceps-insertiosta aukaistaan jänne luunmuodostuksen päältä ja irroitellaan selvästi liikkuva luunkappale. Suljetaan jänteen avaus 2-0 Vicrylillä, subcutikseen vicryl ja iholle kaikkiin haavoihin Ethilon.

Polven liikerata auki omalla jumpalla. Kyykistymistä oik alaraajan varassa vältettävä ainakan 4 vkoa - samoin kaikkea voimallista rasittamista. Täyspainovaraus kuitenkin kivun mukaan sallittu. Istuminen oikea polvi koukussa ei suotavaa. Jänteen ja ruston paraneminen vie aikaa 1-2kk - suunnitellaan rasituksen lisääminen tämän mukaan.

POLVINIVELEN DEBRIDEMENT ASKO
QUADRICEPSJÄNTEEN SISÄISEN LUUN POISTO
S83 POLVEN IDISTORSIO/DISTENSIO


***

Voionmaan opiston toimittajalinjalaisen tekemä juttu 2012:


Kaudet 2012-13, 13-14, 14-15, 15-16, 16-17 on pelattu Akaa-Volleyn 1-sarjajoukkueessa, ja kauden 16-17 kruunasi nousu Mestaruusliigaan!!!!



Koulutukseltani olen paperiprosessin hoitaja ja töissä tällä hetkellä Mainosmesta.fi-yrityksessä rakentamassa webbikauppaa osa-aikaisena - muuten työttömänä. Lentopallo tulee aina olemaan se toinen puolisko elämääni, ja siitä tuskin koskaan on mahdollista luopua - niin syvälle selkärankaan se on juurtunut.

Pitkän aikaa olen miettinyt tämän tekstin kirjoittamista, jossa oion muutamia ihmisten käsityksiä menneestä elämästäni. Tässä se nyt on. Nauttikaa jälleen uusista sivuistani ja toivottavasti päivitykset miellyttävät. Nämä sivut luultavasti tulevat olemaan pinnalla aika pitkään!

PS. Muutama pelivideo arkistoituina:
* AKAA-VOLLEYN 1-SARJAPELEJÄ YOUTUBESSA
* ISKU vs LOIMU - 29.10.2001
* ISKU vs PERUNGAN POJAT - 1 FINAALI, 2001-02 (1/2)
* ISKU vs PERUNGAN POJAT - 1 FINAALI, 2001-02 (2/2)
* ISKU vs PERUNGAN POJAT - 3 FINAALI, KAUSI 2001-02
* PERUNGAN POJAT vs ISKU - 4 FINAALI, KAUSI 2001-02 (YLE Elävä Arkisto)
* SEKALAISTA MATSKUA REENEISTÄ+PELEISTÄ
* PERUNGAN POJAT vs ISKU, 3 FINAALI, 2002-03 (1/3)
* PERUNGAN POJAT vs ISKU, 3 FINAALI, 2002-03 (2/3)
* PERUNGAN POJAT vs ISKU, 3 FINAALI, 2002-03 (3/3)
* ISKU vs PERUNGAN POJAT, 4. FINAALI, 2002-03 (1/2)
* ISKU vs PERUNGAN POJAT, 4. FINAALI, 2002-03 (2/2)
* PERUNGAN POJAT vs ISKU, 5. FINAALI, 2002-03 (1 / 2 / 3 / 4 / 5)
* CHALLENGE CUP: ISKU vs DYNAMO APELDOORN, HOLLANTI - 18.11.2010
* ISKU vs TEAM LAKKAPÄÄ - 6.2.2011
* ISKU vs VALEPA - 19.2.2011